Niin... Viime viikon keskiviikkona ehdin sentään sairaalaan asti, ja oli sairaalavaatteet viittä vaille päällä kun tultiin sanomaan, että lääkäri on edelleen sairaana. Män kottiis siitä. AAAAARGH!!!! Jos tiistaina tunsin jonkinlaista helpotusta, että saan vielä pitää kaikki ruumiinosani, niin keskiviikkona tunsin vain kiukkua ja ärtymystä. Ottakaa nyt PRKL se kasvain jo pois minusta! Kun olen terve eikä vielä ole paniikkia sytostaattien tai muiden hoitojen jatkamisen kanssa.

Viikon ehdin märehtiä tätä asiaa ja palata taas vaihteeksi takaisin töihin. Olen joutunut tsemppaamaan aikalailla, etten soita syöpähoitoyksikköön ja ala vaatia sytostaatteja ja herceptiniä ja ihan mitä vain, koska niistä on jo lähes neljä viikkoa. Ja mitäs jos ei vielä seuraavallakaan viikolla leikata kuten luvattiin? Herrrrrrmo menee. Yritän tässä hokea itselleni, että ei se syöpä viikossa räjähdä käsiin, ja saan hoitoa ajoissa. Jos kerran olen kiireellinen tapaus, kai ne sairaalassa tietävät mitä tehdään ja milloin. Huomaan, että olen tiirannut kroppaani tosi tarkkaan, ja etsinyt merkkejä uusiutuvasta tulehduksesta tai kipuja kainaloista kun etäpesäkkeet leviävät. 

Luojan kiitos, leikkaus PITÄISI olla huomenna aamulla klo 7. Sormet ja varpaat ristiin, että ei tarvitse tulla taas kotiin kokonaisena...