Ihan nopea postaus lasten rakentaessa junarataa, lupasin mennä avuksi "heti"... Olo on hyvä ja ihan normaali. Olen jaksanut olla oma itseni, vaikkakin viime viikon vietin ihan vain lomaa sohvalla makaillen ja telkkaria katsellen. Uutena oireena edellisen kirjoituksen jälkeen tuli närästys, joka hoitui pois Somaceilla. Eli pääsin todella, todella vähällä noiden sytostaattien sivuoireiden kanssa! Kaamealla väsymyksellä, pienellä pahoinvoinnilla joka pysyi kurissa säännöllisellä syömisellä, lihasvapinalla ja närästyksellä. Pretty much. Veikeät lääkkeet, kun niistä tulee sairaaksi kun on muuten ihan terve. =)

Tänään lapset halusivat laittaa äitin tukkaa, joten annoin luvan. Siinä sivussa huomasin, että nyt lähtee tukkoina enemmän hiuksia kuin normaalisti lasten käsittelyn jälkeen. Eli nyt on sitten sekin prosessi käynnissä, nyyh. Ei se mitään, siitä jää henkiin. Siirrän itkua vielä, koska en ole kalju. Yritin ottaa hiuksistani kuvaa, mutta ei se oikein onnistunut yksin. Tuli vähän suttuista ja epäselvää. Onpahan kuitenkin joku muisto!

Seuraavalla kierroksella kirjoitan ihmisten suhtautumisesta syöpäuutiseen, samoin omasta suhtautumisestani asiaan ja ihmisten suhtautumisesta taas siihen. Tahtoisin kirjoittaa jo nyt, mutta junarata odottaa (p.s., vaihdoin tässä välissä työpaikkaa ja sitä myötä tietokonetta, tätä saa hakata ihan urakalla että ottaa kaikki kirjaimet kun pitää, murr!).