Okei. Nyt on ensimmäinen kierros takana. Olin varustautunut varsin hyvin, joskin ensi kerralla otan mukaan sukat, nenäliinoja sekä huulirasvan. Homma oli varsin simppeliä. Istuin nojatuoliin, sairaanhoitaja kävi laittamassa käteen katetrin ja sitten tippa valumaan. Pari tuntia siinä hommassa meni, ja aika sujui nopeasti ihmetellessä, kysellessä ja jutellessa kohtalotovereiden kanssa. Käsissä ja jaloissa minulla oli "kylmäpakkaukset", jotka estävät myrkkyjä imeytymästä niin hyvin kynsiin ja siten niiden tuhot vähenevät (jalkoja ja käsiä kannattaa kuulemma kotonakin uittaa jääpalavedessä). Samasta syystä imeskelin jääpaloja hoidon aikana ja olen nyt syönyt aika monta jäätelöä. Kylmä ehkäisee suun haavautumia. Puolisen tuntia hoidon alkamisesta tuli pieni pahoinvoinnin aalto, mutta se meni ohi kylmällä vedellä ja jääpalojen imeskelyllä. Ja sillä kun sitä ei ajatellut.

Nyt kotona olo on uupunut, väsyttää hirveästi mutta ei nukuta. Ihan lievää pahoinvointia on, mutta ei mitään elämää suurempaa. Vähän hutera olo, pientä heikotusta siis havaittavissa. Syömään olen pystynyt. Itseasiassa, koko ajan tekee mieli ruokaa! Juoda pitäisi paljon, joten rakas mies raahasi kaupasta isot satsit vissyä. Voi kuulemma käydä niin, että pahoinvointi iskee kun kortisonit loppuvat sopivasti juhannusaattona. Voi tulla myös luukolotusta, johon voi syödä Buranaa. Mutta se sitten laittaa vatsan sekaisin. Ehkä. No, aika näyttää, miten tässä käy. Nyt olo on tosiaan kohtalaisen hyvä, vaikka en edes saanut kaikkia pahoinvointilääkkeitä. Sairaanhoitaja antoi ensimmäisen lääkkeen, otti seuraavan ja iski sen katetriin, ja sormi oli jo "liipasimella" kun kysyi ohimennen "eihän sinulla vissiin ole migreeniä?". No kappas vaan kun on. Otti kiireesti toisen pahoinvointilääkkeen pois, sitä ei saa antaa migreenipotilaille. Nimi oli joku S:llä alkava. Tai ehkä C:llä? Ymmärsin enemmän tippakoneen tekniikasta kuin siitä mitä sen kautta tiputetaan... Huomenna pitää mennä hakemaan valkosoluja kasvattava pistos, joka pitää ottaa aina sytostaattien jälkeisenä päivänä, ja jonka voin jatkossa pistää itse. Muuten sairaalakeikkoja tulisi aina kolme, ensin labrat, sitten solumyrkyt, sitten tuo valkosolulääke. Jos pystyn (ja minähän pystyn kun päätän) pistämään itse, niin säästyy tuo yksi keikka. Nyt luulen, että haen iltalääkkeet, otan hörpyn maitoa ja ryömin puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Tai ainakin yrittämään nukkumista, jos ei kortisoni tee ADHD-kohtausta. So far not. OIen normaalia vetelämpi. Ja se on outoa, koska olen tottunut tekemään paljon.

Itseasiassa, tavallaan miun tekisi mieli nytkin touhuta kotitöitä ja puuhastella, ei olo ole niin kamala. Ja kun normaalisti torjun väsymykset ja kaikki kolotukset puuhastelemalla. Siivoan, leivon, pyykkään, touhuan. Nyt en tänään saa. Mietin jopa sitä, voinko pyykätä? No päätin, että kyllä voin. Siksi meillä on nyt ihanan raikkaat, ulkoilmassa kuivatetut lakanat sänkyyn menossa (ai kuka ne sinne laittaa? no minä itse tietenkin!), yhdet pyykit koneessa, yhdet kuivurissa, ja yhdet odottamassa vuoroaan. Lapsiperheen arkea. Ei se pääty, vaikka äiti sairastaa. Onneksi kuitenkin lapset lähtevät ensi viikoksi mummolaan, saan viikon olla ihanassa hiljaisuudessa, eikä tarvitse miettiä onko jääkaapissa ruokaa ja juomaa joka päivälle, milloin sitä pitää tarjota, milloin on päiväuniaika, koska pitää syödä välipalaa ja mihin aikaan aloittaa iltatoimet, että ollaan suunnilleen oikeaan aikaan sängyssä. Yksi viikko. Loma. Hevosetkin ovat melkein koko viikon poissa.

Ja mitä syöpäpotilas tekee lomallaan? Aikoo lähteä käymään Ypäjällä hakemassa yhdet rempatut hevosvaunut. Apukuskeiksi tulee äiti ja isä, koska matka on pitkä ja raskas terveenäkin. Ja maanantaina tietty sinne Tuntemattoman kuvauksiin, mutta vain sen verran mitä pystyn ja kykenen ja jaksan. Onneksi hevosille on hoitajat, joten vaikka en menisi ollenkaan, siellä kyllä pärjätään. Juhannukseksikin sain tuuraajan tuuraajan, koska alkuperäinen tuuraaja ilmoitti vetävänsä räkäkännit. No, ei se asia ole ihan näin yksinkertainen kuin tästä saa vaikutelman. Mutta se on toinen tarina. Tämä on hyvä järjestely näin, toivon että myös tuuraajan kannalta.