Hitaasti sairastuminen alkaa jäädä ajatuksissa enemmän ja enemmän taka-alalle muiden juttujen jyrätessä tämän ohi ja yli. Hyvä niin. Silti se pieni peikko on siinä olkapäällä koko ajan istumassa, ei tästä kokonaan eroon pääse! Aina ennen jokaista kontrollia valvon pari yötä. Ja nyt kun kesän aikana löysin ranteesta pikkiriikkisen "patin", niin heti mietityttää mikä se on. Pitihän se käydä näyttämässä työterveydessä, ja suunta on röntgeniin. Tuskin mitään vakavaa. Imusolmukesiirto on edessä lokakuussa, se tuli vähän yllättäen. En muista, kirjoitinko siitä jo jotain.

Kirje tuli jo alkukesästä. Ihme, että löysi perille! Siinä oli nimittäin 8 vuotta vanha nimi ja 10 vuotta vanha osoite. Perille se silti tuli. Kun soitin HUSin keskukseen päivittääkseni yhteystietoja, se ei sujunutkaan kuin elokuvissa... Kirjoitan siitä lisää toiste, jos en jo kirjoittanut. Kesän olen vain nauttinut elämästä, ja vielä jatkan. Kyllä tässä enemmän tulee tartuttua asioihin nyt heti eikä vasta 15. päivä! Elämää pitää elää nyt. Kesä voisi vielä jatkua miun puolesta pidempäänkin, yhtään en haikaile takaisin töihin vaikka hyvin siellä viihdynkin. Mutta niin se vain on, huomisaamuna pitää taas alkaa pakertaa. Joten nyt unille!