Eilen roudattiin miehen kanssa lapset isovanhemmille pariksi viikoksi. Kotimatkalle lähdettiin hiljaisuuden vallitessa, kun kumpikaan ei oikein tiennyt mitä sanoa. Oli kurjaa jättää lapset (näin pitkäksi aikaa) hoitoon, ja lähteä kotiin valmistautumaan miun leikkaukseen. Keskustelimme vähän aiheesta, miltä mahtaa tuntua ja jokohan itku tulee ja pysyykö kirurgi terveenä vai joudutanko leikkausta siirtämään.

Kotona yritin "tankata" vähintään 12 tunnin paastoa varten syömällä ja juomalla vielä kymmenen aikaan ilalla (klo 24 piti aloittaa täydellinen paasto, ei ruokaa eikä juomaa). No mitä siitä seurasi? Tietenkin heräsin yöllä kahden aikaan närästykseen. Ärh! Ja vettä ei saa juoda, lääkkeitä ei saa ottaa ellei ole eriksen sovittu. Joten kärsi kärsi kirkkaamman kruunun... Aamulla ylös ja odottamaan, että aika kuluu ja pääsee lähtemään sairaalaan. Pakkailin sairaalakassinkin valmiiksi. Miehen kanssa oli sovittu, että otan leikkaukseen vain ihan välttämättömimmät tavarat, ja mies tuo sairaalakassin herkkuineen ja läppäreineen sitten töiden jälkeen osastolle. Sitten soi puhelin.

"Sairaalasta huomenta. Se siun tälle päivälle varattu operaatio on peruttu, kirurgi on sairastunut." Jep. Alanko itkeä vai nauraa? Illalla miehen kanssa juteltiin siitä, miten miulla on samanlainen olo kun aikanaan kun lähdin laitokselle synnyttämään toista lastamme. Toisaalta oli sellainen olo, että tule lapsi äkkiä ulos, toisaalta kun tiesi mitä on edessä, ajatteli, että voinhan minä nyt vielä vähän olla raskaanakin. Sama juttu nyt. Koko kesän olen odottanut tätä leikkausta, missä se kasvain poistetaan. Toisaalta en ole yhtään valmis luopumaan rinnoistani. Töissä olen suunnitellut koko syksyn aikataulut sen mukaan, että leikkaus on tällä viikolla. Nyt jos se joudutaan vielä perumaan, miulle on annettava sytostaatteja ja leikkaus siirtyy monen viikon päähän ja sotkee kaikki aikataulut. Eikä vain minun, vaan myös kollegoiden jotka ovat joustaneet ja ottaneet lähiopetusta nyt miun sairasloman ajaksi. *murinaa* Kyllä minä sinne leikkaukseen haluan ja äkkiä, koska vain siten voin varmistaa, että selviän hengissä. Mietin niitä puuttuvia ruuminosia sitten myöhemmin (hahaa, Scarlett-fiilis! "I will think about it tomorrow". Pitäisköhän katsoa Tuulen viemää kun on tänään aikaa...).

No, ainakaan tänään ei siis leikata, ja pääsin sekä syömään että juomaan. Jes! Ja soittivat uudet ohjeetkin huomiselle. Uusi leikkausaika on heti aamulla klo 7, syödä ja juoda ei saa klo 24 jälkeen (no tämä on tuttu juttu, harjoittelin jo). Tulin maininneeksi viimeöisen närästyksen, johon hoitaja totesi, että Somacia PITÄÄ ottaa ennen leikkausta. No kiitos tästäkin tiedosta! Nyt paastosta ei tule yhtä pitkä, kun tänään leikkaus olisi ollut puolilta päivin suunnilleen ehkä, huomenna pääsen heti aamusta. Joten ei tarvitse tankata, selviää ihan normaalilla iltapalalla normaaliin aikaan. Pitää vaan muistaa ottaa se Somac unilääkkeeksi.

Hain äsken koiran (tuhkat) kotiin. Nyt tuijottelen piirongin päällä olevaa pahvilaatikkoa ja mietin, että mitäs sitä seuraavaksi tekisi. Aion olla koko päivän kotona ja kerätä voimia huomiselle, tuli eilen tehtyä "kaikki" ja nyt on vain ylimääräistä aikaa. Ehkä se on siis elokuvan aika, tai vaikka ystävän suosittelema Miss Fisher's Murder Mysteries. Vaikka menee se päivän näin tyhjyyteen tuijottelemalla ja miettimälläkin.