Tämä tulee tosi myöhään tämä tarina. Pitäisi täyttää firman veroilmoitus, mutta jatkan sitä kohta...

Sädehoitojen päätteeksi suuntasin siis lääkäriin. Vastassa oli saksalaissetä, joka kysyi, miten menee. No mieli teki laulaa ja tanssia, hyvinhän tässä, hoidot on nyt ohi! Setä vastaa "niin, kaikki on nyt tehty mitä voidaan". Aha? Okei? Mitä? Setä jatkaa: "jos tämä syöpä nyt leviää sisäelimiin, mitään ei voida enää tehdä". Vastasin, etten halua kuullä tätä nyt. "Kyllä sinulla pitää olla käsitys tilanteesta, pitää olla realisti. Jos syöpä leviää sisäelimiin, mitään ei voida tehdä. Onko sinulla kysyttävää?". Ei. Ei ollut kysyttävää. Äkkiä vaan ulos huoneesta ja autoon istumaan. Ja itkemään. Voi v***u! Eikös tämän pitänyt olla ohi?!?!? No ei ilmeisesti. Istuin pitkään autossa itkemässä, ennen kuin sain itseni kasattua kotimatkalle. Tietysti oli perjantai, ja menoa. Joten eikun keräilemään äidin palasia kasaan, pakkaamaan ja tien päälle. Vähän meikkiä naamaan, ettei heti kaikki näe että nyt on paha olla. Jospa se siitä. Taas.