Kello on 3.20. Heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni siihen, kun närästys nostaa vatsahapot suuhun asti. Kamala tunne! Nyt koko ruokatorvi on tulessa ja suussa maistuu happamalle. Kävin ottamassa Somacia ja join vettä. Närästys on pahentunut hoitojen jatkumisen myötä (ja minuahan ei ollut koskaan ennen närästänyt, edes raskausaikana). Normaalisti aloitan Somac-kuurin päivää ennen kortisoneja, mutta nyt en ehtinyt kun hoito tuli vähän yllättäen. Näköjään kostautuu heti. Taidan ottaa huomenna (tai siis myöhemmin tänään) vielä toisen Somacin, ja jatkan kuuria kortisonien päättymisen jälkeen pari päivää pidempään kuin ennen. Onneksi sain sairaalasta ohjeet ennakkoon. Nyt yritän jatkaa unia, mikä on vaikeaa, koska kortisoni valvottaa jos herään tähän aikaan yöstä. Sairastaminen on syvältä. Onneksi se Somac alkaa jo vaikuttaa.