Kuten todettua, minulla on siis oma hevostalli. Ihan pieni ja harrastuspohjalta toimiva. Täyshoitoa, hevosajeluita, ratsastustunteja ja sen semmoista. Olen töissä ulkopuolisella työnantajalla, eli talli on toiminut siinä sivussa. Suunnitelmissa on ollut toiminnan laajentaminen, tontti ja suunnitelmat on jo, rahoituskin alustavasti oli. Viime maanantaina hiottiin vielä viimeisiä ratkaisuja karsinoiden suhteen ja viilattiin ovien paikkoja. Tiistaina piti lähteä maastoon sijoittamaan rakennukset tontille ja marssia tekemään vuokrasopimus tontista sekä laittaa rakennusluvat hakuun. No sattuneesta syystä tämä projekti meni nyt jäihin.

Mutta mitä tehdä tuolle nykyiselle tallille? Pitäisikö laittaa ovet säppiin vai luotanko ystäviini, että pitävät paikat kunnossa ja homman toiminnassa kun minä olen sivussa? Järki sanoo, että pääsen helpommalla kun pistän pillit pussiin ja hevoset täyshoitoon kaverin tallille. Mutta tunteet sanovat, etten halua luopua tallistani! Ja miettimisaikaa ei ole kovin paljon. Uusi sopimuskausi on alkamassa ensi viikolla, sitä ennen pitää saada pää selväksi ja päättää, laitetaanko tallin ovet kiinni kuun lopussa vai jatkuuko toiminta. Täyshoitohevosia en ota, ja suurimmasta osasta omiakin olen luopumassa. Huoleton olisi hevoseton.