Kello on 7 aamulla, ja minä olen valvonut lähes koko yön. Ilmeisesti stressi alkaa purkaantua? Anyways, oli sitten aikaa tehdä kaikkea sellaista, mitä en normaalisti tee. Mm. luin molemmat iltalehdet, ja toisessa niistä (en kyllä enää muista kummassa) oli tarina rintasyöpää sairastavasta naisesta, Leenasta. Tämä Leena on lähes järjestelmällisesti kieltäytynyt hoidoista, lähinnä sytostaateista, koska "ne ovat niin rankkoja". Ja nyt tulee tylytystä.

KYLLÄ - sytostaattihoidot ovat superrankkoja, ja ne tekevät todella sairaaksi. Niitä on kuitenkin vain rajallinen määrä, ja ne ovat todella tehokkaita. Ymmärrän, miten jollakulla tulee halu jättää leikki kesken. Mutta kun niitä tosiaan on vain se rajallinen määrä! Ne loppuvat (useimpien kohdalla) joskus! Artikkelin Leenalla pääsyy sytostaateista kieltäytymiseen oli se, että tukka putoaa, hän ei halunnut olla kalju. Joten:

EI - en missään nimessä hyväksy hoitojen keskeyttämistä vain siksi, että ne ovat rankkoja, vielä vähemmän sitä, että niistä kieltäydytään ulkonäöllisistä syistä. Ja tämä on kuulemma ihan normaalia!!!!! Hoitojen aikatauluja myös sovitellaan paremmin töihin ja lomiin sopiviksi. Aina pitäisi mennä sairaus (tai tavoiteltu terveys) edellä!

Tulen todella, todella, TODELLA vihaiseksi, kun luen tai kuulen Leenan tarinan kaltaisia juttuja. Siis ihan oikeasti! Kyllä, meidän syöpäpotilaiden pitää taistella. Me emme saa antaa periksi ja luovuttaa, koska olemme itse vastuussa itsestämme. Syytä ei voi vierittää lääkäreiden harteille "kun lääkärikin sanoi, että se on 50/50 auttavatko sytostaatit" (lainaus Leenan kommentti artikkelissa). Prkl siitä otetaan sitten selvää! Koska aika usein ne auttavat, niin rankkoja kuin hoidot ovatkin ja niin sairaiksi kuin ne tekevätkin. Edelleen, ne loppuvat jossain vaiheessa, ja siinä välissä on hyviäkin viikkoja.

Ja minulle on ihan turhaa tulla sössöttämään, että "olen löytänyt Jeesuksen/Jumalan/armon/what ever ja olen valmis kuolemaan". Näinkö vähän nämä marttyyrit arvostavat omaa elämäänsä? Saipahan nyt Leenakin viisi minuuttiansa julkisuudessa, voi oikein lehdessä kertoa miten on valmis kuolemaan, vaikka ei ole tehnyt kaikkeansa voidakseen jatkaa elämistä. Jos hänen tilanteesa olisi ollut se, että syöpä oli jo lähtötilanteessa parantumaton, ymmärtäisin paremmin. Mutta ei, lähtötilanteessa homma oli vielä hanskassa ja hoidettavissa. 

Leena myös tilittää, ettei kukaan kertonut, että rinta voidaan myöhemmin rakentaa uudelleen. Aha. No, miulle tämä ainakin on ollut selvää alusta asti. Otinko asiasta itse selvää, kertoiko sairaalan rintahoitaja, kirurgi vai joku syöpäpolilla tai proteesia hakiessa syöpäyhdistyksen täti, sitä en muista. Mutta kyllä tietoa on ollut. Syöpäpotilaille lisäksi jaetaan valtavat niput erilaisia oppaita ja esitteitä, jos niitä vain viitsii lukea, niin tietoa kyllä on saatavilla. Jopa minä tiedän, että kaksi vuotta leikkauksesta voidaan tehdä uusi rinta, ja viisi vuotta leikkauksesta imusolmukesiirto. Ja molemmista operaatioista on koko ajan keskusteltu lääkärinkin kanssa. Kaikille minua hoitaville on täysin selvää, että nämä operaatiot tehdään. Ihan kuten alusta asti meille kaikille oli selvää, että koko rinta poistetaan, ei vain osia siitä "ulkonäöllisistä syistä".

Tiedän, minä olen taistelijaluonne. Olen aina ollut. Ja olen aina sietänyt huonosti luovuttajia, joilla on heikko itsetunto. En ole besserwisser, vaan hyvinkin usein väärässä ja uskallan sen myöntää. En myöskään yleensä arvostele ihmisiä julkisesti (enkä varsinkaan näin nimimerkin takaa huutelemalla), mutta nyt on pakko. Ihminen, joka osallistuu roosanauha-kampanjaan kertomalla noin typerän, pinnallisen marttyyritarinan, on ÄÄLIÖ. Leena, SINÄ olet se ääliö. Olet itse vastuussa itsestäsi ja hoidoistasi, eivät lääkärit. Toki hoitojen onnistumista kukaan ei voi taata, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tekisi mieli sanoa vielä muutakin, mutta niiden asioiden sanominen julkisesti voisi ehkä myöhemmin kaduttaa. Joten lopetan tähän. *emoji, jolla on kulmat kurtussa ja savu nousee korvista* AAAARGH!