Piti päivittää aikaisemmin, mutta jäi. Odotin pääseväni syöpäjunan kyytiin, mutta pääsinkin pikajunaan.

Viime viikon keskiviikkona kävin toisella paikkakunnalla työkeikalla, ja siellä sitten työterveyteen kun oli vähän outo olo. Mukavasti meni kaksi tuntia, otettiin vähän lisää kokeita ja kuvia ja taas tätiä vietiin. Kolmatta kertaa lähti keskussairaalaan vauhdittava lähete, ja tämä tehokas naislääkäri käski soittaa heti perään. Tein työtä käskettyä ja kuulin, että ei kelpaa lähete vieläkään. Sillon latelin puhelimeen kaikki mahdolliset ärräpäät ja muutkin suomalaiset kirosanat. Ilmoitin, että tämä peli ei enää vetele! Että miut on otettava tutkimuksiin ja hoidettavaksi, kyseessä on miun henki ja elämä ja sitä ei perkele jotkut byrokraattiset lääkärit tuhoa! Tämä tehosi, miulle luvattiin paluusoitto rintahoitajalta saman päivän aikana.

Sitten soittamaan työterveyteen ja ripittämään alkuperäistä lääkäriä, joka odotutti viisi viikkoa patin löytämisestä mammografiaan. No enhän minä itse hoputtanut, kun lääkärin mukaan on vaan varotoimenpide. Oli kuitenkin papereihin kirjoittanut (näin ne viime viikolla), että epäilee kasvainta. Lääkärin mukaan täällä meillä ei radiologi käy kuin satunnaisesti, ja nyt sitten odotusaika oli sen viisi viikkoa. Ja hänelle ei tullut mieleenkään, että mie olisin ollut valmis matkustamaan johonkin toiselle paikkakunnalle tutkimuksiin! PRKL! Nyt käsin tehdä lähetteen lisätutkimuksiin ihan mihin tahansa paikkakunnalle johon pääsee heti. Teki työtä käskettyä, sain lähetteen, ja sitten soittamana ajanvaraukseen.

Sain ajan seuraavaksi päiväksi 90 kilometrin päähän. Ok, pahus, lastenhoitajan vapaapäivä. Onneksi isoäiti lupasi tulla hätiin (toinen 90 km ajomatka, eri suunnassa kuin lääkäri). Sumplin kaiken siten, että torstaina pääsen lisätutkimuksiin yksityiselle. Meni ehkä 20 minuuttia, ja puhelin soi. Aika pitääkin siirtää torstaista maanantaille, torstain radiologi ottaa vain ohutneulanäytteitä, maanantainen lekuri paksuneula. Asia selvä. Taas meni hetki, ja keskussairaalan rintahoitaja soitti. Ensin pientä vääntöä puuttuvista kokeista ja kuvista. Onneksi vierailuni toiselle paikkakunnalle tuotti tuon erinomaisen tehokkaan naislääkärin ansiosta mukaani myös röntgenkuvat ja lausunnot, joten pääsin sanomaan rintahoitajalle, että ne on mukana voin tuoda heti kun olen takaisin kotipaikkakunnalla! Mutta menee tunnin verran. No hoitaja kuulemma ei voi jäädä odottamaan, vaan palaisimme asiaan torstaina.

Ja automatka jatkui... Pian soi taas puhelin, ja rintahoitaja soitti uudelleen. Kysyi missä asti olen. Vastasin, että n. 10 minuutin ajomatkan päässä sairaalasta. Ilmoitti odottavansa ylitöinä ja käski tulla heti sairaalaan kuvien ja lausuntojen kanssa. Asia selvä! Kyytiläiset pois kyydistä, ja meikä sairaalaan. Siellä oli syttynyt idealamppu, että heillähän on lääkäreitä, pelit ja rensselit ja he voivat ottaa kaikki tarpeelliset lisäkokeet. Heti seuraavana päivänä. Olivat nimittäin käyneet miun papereita läpi ja luokitelleen kiireelliseksi tapaukseksi.

Great! Seuraavana aamuna heti klo 8 verikokeisiin terveyskeskukseen, sitten puoliltapäiväin keskussairaalaan. Onneksi en ollut välillä ehtinyt perua lastenhoitoapua suunnitelmien muuttuessä, nyt piti vain soittaa, tuletko aikaisemmin.

Ja tuli torstaiaamu. Puhelin soi, ja keskussairaalasta soitettiin. Tuletkin verikokeisiin sinne ja heti, ja jäät odottamaan krea-arvoa (ööö, ei sano mitään mut okei...). Sitten on heti röntgen, lisää koepaloja ja TT-kuva (outo juttu tämäkin, mut ilmeisesti tarpeen). Ja näin tapahtui. Verikokeisiin, tunnin odotus, pari lisäkuvaa rontgenillä ja pötkölleen näytteenottopedille. Ihana lääkäri tuli ja otti 8 koepalaa lisää, pahoitteli kovasti kun joutuu ottamaan niin monta. Sanoin, että ota vaikka 80 jos siitä on apua!

Ennen röntgeniä oli se TT-kuva. Eli kokovartalon tietokonekuvaus, millä selvitettiin syövän levinneisyyttä. Sain ensin katetrin kautta varjoainetta, ja se se oli veikeää! Lämmin humaus kulki kehon läpi. Ensin suussa maistui rauta, ja alavatsan kohdalla tuntui että pissat tulee housuun (ei tullut, se oli se varjoaine vaan mikä meni suonissa). Sitten muutama kierros kuvauslaitteessa hengittämättä ja valmis. TT-kuvien perusteella syöpälääkäri oli torstaina aika huolissaan, että syöpä saattaa olla levinnyt kainalon lisäksi jo myös välikarsinaan (no mikä vattu se nyt sitten on?!?!?). Sanoin vain okei, koska en ihan tajunnut mistä on kyse. Kotona sitten googletin, ja tunnustan, että paniikki hieman pääsi ottamaan valtaa. Kotijoukoille sanoin silti vain puolittaisen totuuden, että etäpesäkkeitä on kuten tiedettiin niin siellä kainalossa. Ja että ihan vähän muuallakin, mutta suurin osa kropasta puhdas, mikä pitikin paikkansa.

Biopsian ja kuvausten jälkeen minut passitettiin uudelleen verikokeiseen, ja kirurgin juttusille heti seuraavana aamuna. Syöpälääkärille maanantaina.

Perjantaina siis seuraavalle kierrokselle! Kirurgi oli aivan ihana, nauroimme vedet silmissä vaikka miun diagnoosi on aika karu. Tulehduksellinen (eli oliko se nyt jo inflammatorinen) rintasyöpä, jota ei voi heti leikata. Ensin pitää otta kuusi kierrosta sytostaatteja, vasta sitten leikataan. Ja koko rinta lähtee, ei mitään toivoakaan mistään säästävästä leikkauksesta. Asia selvä... Analyyttinen insinööri on onneksi osannut jo varautua tähän vaihtoehtoon heti kyhmyn löytymisestä lähtien, joten no problem! Harmittaa toki, mutta tärkeämpää on pysyä hengissä.

Maanantaina vuorossa oli syöpälääkäri. TT-kuvia oli tutkittu lisää, ja ehkä tilanne ei olekaan ihan niin paha kuin torstaina vaikutti. Tack o lov! Asiaa ja paperia tuli paljon, en edes pystynyt sisäistämään kaikkea. Sain maksusitoumuksen peruukkikauppaan, liudan reseptejä ja monta ohjevihkosta. Sekä ajan ekoihin sytostaattihoitoihin. Sitä ennen piti tietää, haluanko vielä joskus lapsia (ei aavistusta!), koska se tarkoittaa, että piti käydä tiistaina ottamassa pistos mahaan joka pysäyttää munasarjojen toiminnan (en nyt muista tämän pistokset nimeä). Periaatteessa aloittaa vaihdevuodet tilapäisesti, pistos pitää ottaa aina 12 viikon välein hoitojen ajan. Ja tänään keskiviikkona on sitten ensimmäiset sytostaattihoidot. Parin tunnin päästä.

Maanantaina kävin ostamassa sen peruukin, ja en ole ihan varma onko se hyvä tai tulenko sitä pitämään. Lyhyt tukka olisi ollut luonnollisempi, mutta sitä ei saanut kiinni ja minulla on AINA hiukset kiinni. En osannut olla vapaana liehuvan polkan kanssa. Joten piti valita pidempi tukka, jonka saa letille ja ponnarille kuten miulla normaalisti hiukset on. Se vaan ei (omasta mielestä) ole ihan yhtä luonnollisen näköinen kuin lyhyempi tukka. Ja hiusvärikin tummuu aika monta astetta. Olen luonnostani superblondi, täysin elovena. Näin vaaleaa tukkaa ei peruukkina saa, joten nyt tulee sitten semmoinen miun mittakaavassa tumma tukka. Muille pysyn blondina edelleen. Eilen nappasin ruokakaupasta mukaan kolme pipoa, joista tosin lapset omivat heti kaksi kivointa. Tässä on miun taisteluaseet kaljuutta vastaan. Ja saunahatun voisi hommata. Joku tosin oli sitä mieltä, että hoitojen aikana ei saisi saunoa, pitääpä selvittää.

Mutta nyt siis ollaan syöpäjunassa, ja tämä juna on pikajuna. Olen siitä hyvilläni! Olen nukkunut hyvin ja levollisilla mielin. Tämä taistelu voitetaan!